Peliplaneetassa ehdittiin jo uutisoida, että maailmalla digijakelussa menestynyt avaruusstrategia Sins of a Solar Empire saa laajennuksen. Lisäksi peli sai eurojulkaisijan Kalypso Media -yhtiöstä, ja se ilmestyy täällä loppukeväästä myös pelikauppojen hyllyille. On siis jo korkea aika selittää, miksi pc-kenraalien kannattaa ehdottomasti napata tämä helmi kokoelmiinsa.

Kanadalaisen Ironclad-studion kehittämän Sinsin julkaisi Stardock Games, minkä jokainen avaruuspelien fani tietää hyväksi merkiksi. Stardock tunnetaan vuoropohjaisen avaruusstrategian kruunua kantavasta Galactic Civilizations -sarjastaan, ja nyt Sins of a Solar Empire vie kuninkuuden tosiaikaisen avaruussodan lajityypissä.

Pelin pienin karttamalli on yksittäinen aurinkokunta, jonka planeettoja ja asteroideja yhdistävät viivat ovat aluksia kuljettavia hyperavaruusreittejä.

Peli sisältää kolme hyvin perinteistä avaruusimperiumia, jotka haluavat vain piestä toisistaan ilmat pihalle. Trader Emergency Coalition eli TEC on toinen ihmisosapuolista. Sen tekniikka on karkeaa, alukset panssaripinnoitettuja laatikoita ja aseet kuularuiskuja sekä ohjuksia. Advent on puolestaan joukko uskonnollisia fanaatikkoja, joiden virtaviivaiset ja kiiltävät kiesit on ahdettu täyteen sädeaseita. Avaruusmuukalaisia pelissä edustavat Vasari-imperiumin jäänteet, joiden aluksissa on tietenkin kaaria, piikkejä ja oudon näköisiä energia-aseita.

Pelin introssa esitelty tarina ei kuitenkaan juuri näy itse pelissä, sillä perinteinen tarinapohjainen kampanja saadaan vasta luvatussa laajennuksessa. Peruspelissä rotujen taustat ja erot näkyvät lähinnä tutkittavien tekniikoiden nimissä ja siinä, millaisia planeettoja ne suosivat.

Sins of a Solar Empiren merkittävin koukku on suuri mittakaava ja sodan eeppisyys. Useimmissa muissa avaruussodissa parinkymmenen aluksen kohtaaminen on jo isoa ryskettä, mutta Sinsissä taistelevat satojen alusten ja hävittäjien laivastot, joiden hallinta on vieläpä helppoa ja selkeää.

Laivastot eivät ole ainoa asia, joka on Sinsissä suurta. Pelin karttojen huikea mittakaava pakottaa pelaajat tekemään suunnitelmansa hyvissä ajoin. Pelaajat rakentavat kaiken planeettojen ympärille, mutta alukset voivat hypätä tunnelimoottoreillaan planeettajärjestelmästä toiseen vain tarpeeksi kaukana planeetoista. Niinpä laivastot kulkevat vuoroin nopeasti hyperavaruuden läpi ja vuoroin hitaasti planeettojen vierellä. Isosta puolustuslaivastosta ei ole hyötyä, jos sen matka oikeaan osoitteeseen vie kymmenen minuuttia. Kulkua hidastaa vielä se, että isojen laivastojen on melkein pakko liikkua hitaimpien alusten tahdissa, sillä hajaantunut alusläjä on vain joukko lentäviä maalitauluja.

Tältä näyttää suurempi kartta, jossa on kuusi aurinkokuntaa. Vasemman laidan pallot ovat tutkittuja planeettoja.

Pelin suuren mittakaavan hallinnassa auttaa zoomausjärjestelmä, joka on tuttu Supreme Commanderia pelanneille. Hiiren rullaa pyörittämällä voi katsella koko galaksin kattavaa karttaa tai ihailla yksittäistä torjuntahävittäjää. Avaruusasemat ja -alukset muuttuvat zoomitason mukaan symboleista 3D-malleiksi ja takaisin täysin portaattomasti ja ilman nykimistä. Ruudun vasemmassa reunassa oleva yksikkölista auttaa myös pitämään valtakunnan ohjakset käsissä, ja ruudulla näkyvän symbolitiedon määrää on helppo säätää. Käyttöliittymä on parasta A-luokkaa, ja se antaa vahvan pohjan koko pelille.

Sins on klassisen Homeworldin tapaan tosiaikainen eikä vuoropohjainen. Pelaajan huomiota voi vaatia samaan aikaan tusina eri planeettoja, joten pelin taistelutahti on pakostakin melko rauhallinen. Pienimmätkin fregatit voivat sahata toisiaan pienen iäisyyden ajan, varsinkin jos mukana on aluksien runkoja ja kilpiä huoltavia apulaivoja. Monen emäaluksen, tukiristeilijöiden ja hävittäjäntorjunta-aluksien muodostamaa laivastoa on mahdoton edes naarmuttaa pienemmällä alusryhmällä, jos komentaja osaa hyödyntää kaikkien aluksien erikoiskykyjä oikein. Panssarit ja suojakentät yksinkertaisesti latautuvat nopeammin kuin niitä ehtii heikentää. Tämä on Sinsin vahvuus ja heikkous. Avaruustaisteluja ehtii säätää ja ihailla, ja sotamenestys on kiinni päänupista eikä nopeasta hiirikädestä. Laajemmilla kartoilla pelaaminen kestää kuitenkin todella pitkään, joten on hyvä, että moninpelin voi tallentaa aivan yhtä helposti kuin yksinpelin.

Tosiaikastrategiassa tärkeää on eri osapuolten tasapaino, ja se on Sinsissä melko hyvin kohdallaan. Ongelmia tulee vasta loppupelissä, jolloin tekniikkapuut on koluttu läpi, kiertoratapuolustus on kasattu ja pelaajat kasvattavat laivastojaan. Joka valtakunnalla on nimittäin oma superaseensa, ja Adventin vehje jää kahden muun osapuolen varjoon. TECin jättitykki ampuu planeettoja rikki, ja Vasarien vastaava poistaa avaruusasemat, mutta Adventistit joutuvat tyytymään säälittävään käännytyssäteeseen. Moninpelissä kovan loppupeliedun antavat myös Vasarien tähtiportit, joiden kautta puolustuslaivastot ehtivät asemiin vaikka toiselta puolelta valtakuntaa.

Reilukerho kokoontuu: Symbolit edustavat kuuden tekoälyn laivastojäänteitä, jotka tappelelevat planeetastani

Aluksia ei tietenkään rakenneta tyhjästä. Kristalleja ja mineraaleja louhitaan planeettojen ympärillä olevista asteroideista, ja avaruusvaluuttaa kerätään veroina. Myös kauppa-asemat kannattaa saada peliin nopeasti, sillä ne lähettävät jatkuvasti matkaan kauppalaivoja. Yleensä pelaajilla on kuitenkin aina pulaa joko rahasta tai rakennusaineista. Silloin apuun tulee pelin loistava musta pörssi, jonka kautta pelaajat myyvät ja ostavat materiaaleja. Hinta säädetään automaattisesti kysynnän ja tarjonnan mukaan, mutta siihen voi yrittää vaikuttaa myös itse. Se antaa mahdollisuuksia talouteen keskittyvälle pelaajalle.

Mustan pörssin lisäksi peliä maustavat avaruuspiraatit. Ne lähettävät raskaasti puolustetuista tukikohdistaan tasaisin välein ryöstölaivastoja, joiden kohteisiin pelaajat voivat yrittää vaikuttaa. Piraatit voivat olla hauska lisä peliin tai hirvittävä ärsytyksen aihe. Jatkuvasti kimppuun tulevat ryöstäjät vaativat nimittäin tuhottomasti huomiota, kunnes omat planeetat on linnoitettu tarpeeksi tehokkaasti. Piraatteja inhoavat pelaajat voivat uusimman päivityksen jälkeen onneksi säätää ne vaikka kokonaan pois päältä.

Suuremmat taistelut ovat kauempaa ihailtunakin tyylikkäitä. Sininen hohde on peräisin Adventin voimakenttäristeilijöistä, joiden ansiosta tulivoimaisemmat alukset ehtivät tehdä työnsä.

Pelin tekoäly on tarpeeksi vakuuttava, ja sen ansiosta kampanjattomasta Sinsistä voi nauttia yksinpelinäkin. Vihollislaivastot hallitsevat tehokkaat sissihyökkäykset, ja turpiinsa saaneet emäalukset tajuavat poistua ja palata takaisin uusien kaverien kera. Useamman tekoälyn pelissä tietokoneella on yksi todella ärsyttävä taipumus: tekoälyt lyöttäytyvät yhteen vain kiusatakseen pelaajaa. Eräässä usean aurinkokunnan ja kymmenen imperiumin pelissä olin jo valmiiksi puolustusasemissa, kun suurlaivasto ilmestyi etulinjaan. Ensin ei ollut hätää, sillä olihan minulla vahvat puolustuslaitteet. Hymy hyytyi, kun puolen minuutin välein hyperavaruudesta ilmestyi kuuden eri ryhmittymän lippulaivoja kymmenien fregattien ja haistatteluviestien saattamina. Tätä koalitiota yhdisti ilmeisesti vain polttava viha säälittävää sivilisaatiotani kohtaan, sillä väestöni kadottua ydinpommituksessa yhteisrintama hajosi keskinäiseen rähinään.

Hypertunneleissa suikkivat alukset eivät voi osallistua taisteluun, joten peli vaatii ennakointikykyä. Kuvassa on Vasari-muukalaisten suuri ja aseistettu siirtokunta-alus.

Sins ja sen alukset näyttävät melko hyviltä, mutta pelin ulkoasu on mitoitettu sen mittakaavaan. Niinpä aivan uusimpia grafiikkajippoja olisi hölmöä odottaa, eikä aluksissa ole esimerkiksi Nexus-pelistä tuttuja animoituja tykkitorneja. Samalla Sins kuitenkin pyörii todella hyvin hieman kevyemmälläkin pc:llä, ja kova kone pyörittää isoimmatkin taistelut kaikki nupit kaakossa ilman hetkenkään hidastelua. Ero on valtava esimerkiksi Sword of the Stars -strategiaan, jossa suuremmat laivastot saivat yhteislaukauksillaan polvilleen koneen kuin koneen. Nettikoodi on sen sijaan paikoin kovilla, ja välillä saa epäillä, että koko peliä hidastaa vastapuolen ikäloppu nuhapumppu. Tähän on lupailtu korjausta seuraavassa päivityksessä.

Äänimaailma toimii mutta ei tee suurta vaikutusta. Nämä räjähdykset ja suhinat on kuultu ennenkin, ja tapahtumista kertovat selostajanäänet eivät ärsytä eivätkä säväytä. Upea musiikki tarjoaa vastakohdan keskinkertaisille äänitehosteille, ja muutamassa kohdassa se on yhtä eeppistä kuin Sinsin sodankäynti. Huomasin usein hyräileväni mainion orkesterinostatuksen tahtiin kesken taistelun.

Ensimmäinen päivitys osoitti, että Ironcladin tekijätiimi kuuntelee pelaajiaan, sillä liian voimakkaat planeetantuhoaja-alukset ja muut pelin pahimmat ongelmat korjattiin pikavauhtia. Seuraavaan päivityspakettiin on luvattu myös tehomyllyille suunniteltu korkealaatuinen grafiikkatila.

Tässä arvostelussa listataan ongelmia, mutta niille ei kannata antaa liikaa painoarvoa. Sinsistä kertoo parhaiten se, että monena iltana pieni pelisessio venyi tuntien mittaiseksi avaruussaagaksi, jota ei voinut lopettaa, vaikka järki niin sanoikin. Sins of a Solar Empire kuuluu vikoineenkin niihin peleihin, joiden ansiosta kovan linjan pc-pelaaminen säilyy hengissä konsolien puristuksessa vielä vuonna 2008.

Lataa pelin demo täältä.