Pelityyppi: Seikkailu- ja roolipelit
Julkaisija/kehittäjä: Sega / Gas Powered Games
Kotisivut: http://: www.gaspowered.com
Laitteistovaatimukset: Windows® XP/Vista, 2,6 GHz prosessori, 512 Mt muistia, 128 Mt:n näytönohjain
Testattu: Athlon 3500+, 1 Gt muistia, GeForce 8500GT 512 Mt
Arvosteluversio: Myyntiversio
Muut alustat: -

Klikkaa ja tarkista tämän pelin hinta Vertaa.fi:ssä!

Chris Taylor loi maineensa järjettömän suositulla reaaliaikastrategialla nimeltä Total Annihilation. Sitten tuli Dungeon Siege, joka oli ihan hauska toimintaputki roolipelimaustein. Nyt luolasto on siirretty avaruuteen, mutta muuten meininki on hyvin samanlaista.

Kuten näissä scifi-peleissä aina, meillä on yksi jäyhä - mutta tunnollinen - avaruusmariini, vastassaan piikikkäät avaruuden tunkeilijat. Temmellyskenttänä on ainoa maan tuhosta pakoon päässyt asutusalus ja pelissä tietenkin koko ihmiskunnan tulevaisuus.

Kliseisyys jatkuu juonen kuljetuksessa. Useimmat matkakumppanit löytyvät kuolleina, eivätkä ne pari elossa löytyvääkään juuri juttele. Tunnelmaa luodaan sieltä täältä löytyvillä äänitteillä, jotka lähinnä ovat sitä epätoivoista valitusta ja kitinää.

Aarretta. Yksilöllisten esineitten sijasta sankarimme keräilee päivitysosia.

Space Siegen pelaaminen tuo heti mieleen kotimaisen Frozenbyten Shadowgrounds-pelit. Mies ja ase, putkijuoksua pimeissä ympäristöissä. Alienit ylläköivät tuttuun tapaan, eikä taktikointia paljon tarvita. Luontevan WASD-liikkumisen sijasta sekä liikkuminen että ampuminen on hiiren napeissa, joten liikkuessa pitää tähtäin ottaa pois vihollisen päältä.

Yksi pelaajan aseista on tehokas teknomiekka, joten myös lähitaisteluun voi mennä. Arsenaalista löytyy erikoistaitoja, jotka ovat vahinkopainotteisia eivätkä kovin mielenkiintoisia.

Ympäristön suurin koukku ovat räjähtelevät jutut. Kuten aina, avaruusalus on täynnä tynnyreitä, kanistereita ja kaasupulloja, jotka räjähtävät, jos niitä mulkaiseekin pahasti. Space Siegessä ne kuitenkin ovat irtonaisia, ja näitä IED-välineitä voi yrittää kasata tai potkiskella vihollisten tielle. Kun ampuu kaasupulloa, se lähtee kuin raketti ennen räjähtämistään. Kyseessä on kuitenkin lähinnä kikkailu eikä merkittävä taktinen seikka.

Kitinää. Suurin osa datapadeista sisältää erilaisia viimeisiä viestejä. Liikutun suorastaan kyyneliin.

Hirviöitä on isoja ja pieniä, toiset ampuvat kaukaa ja toiset tulevat tappituntumalle. Mitään suurempaa eroa niiden välillä ei kuitenkaan ole, edes silloin, kun muukalaiset vaihtuvat ihmismäisiin tappokoneisiin.

Kunto palautuu joka kentästä löytyvissä tallennuspisteissä, jos ensiapulaatikot loppuvat kesken. Nahkaansa todella arvostava turvautuu sankarin mukaan liittyvään Harvey-robottiin, jonka voi komentaa eteen vetämään tulta puoleensa. Harvey on ainoa aktiivinen apumies, sillä Space Siegessä ei suurta sotilasjoukkoa saa mukaansa.

Taitopuu koko komeudessaan. Punaisella merkityt taidot vaativat kyberosia, muut ovat palkkioita ihmisenä pysymisestä.

Perinteisesti putkijuoksujen kiinnostavin osuus on ollut hahmonkehitys ja jännien tavaroiden löytäminen. Tällä alueella Space Siege ottaa kuitenkin rankasti takapakkia. Aseita on kymmenkunta ja Harveyn aseet päälle, ja ne löytyvät vain juonen määräämistä kohdista.

Laatikoista ja vihollisista saa yleispäteviä päivitysosia, joilla voi ostaa itselleen, aseisiin tai Harveylle päivitystä. Myös päivitykset ovat melko mielikuvituksettomia, tyyliin kaksi prosenttia lisää kriittisen iskun mahdollisuutta.

Kykypuu koostuu kahdesta osasta, henkilökohtaisesta ja robotteja parantavasta. Kolmisenkymmentä taitoa ei ole kovin paljon eivätkä luvassa olevat taidotkaan ole mitenkään mielikuvitusta kiihottavia. Mitään hahmon tasoja ei ole, vaan taitopisteitä jaetaan tavoitteiden saavuttamisesta.

Kykypuuhun liittyykin pelin kantavaksi voimaksi tarkoitettu koukku, eli kyberisaatio. Matkan varrella mukaan tarttuu parannusosia kybersilmästä kyberneettiseen selkärankaan ja aivoihin. Pelaaja voi valita, haluaako hän asennuttaa nämä osat. Bonuksia tulee, mutta ihmisyys menee. Useimmat kykypuun taidoista vaativat tiettyjä kyberosia, mutta loppupäässä on pari supertaitoa, joita varten tarvitaan korkeaa ihmisyyttä.

Kybersilmä. Ensimmäinen lisäosa on asennettu ja matka paremmaksi ihmiseksi voi alkaa.

Teknisesti peli on kevyttä tasoa. Moninpeli löytyy, vaikka en nyt keksi yhtään syytä, miksi kukaan haluaisi sitä pelata, vaikka luvassa onkin uniikkeja tehtäviä ja mahdollisuus korkeampaan vaikeustasoon. Maisemat ovat ajoittain kauniita, mutta samannäköistä pimeää käytävää riittää aivan tarpeeksi, varsinkin kun ottaa huomioon, että pikkukarttaa ei ole ja tavallinen kartta aukeaa hitaasti.

Ylimääräisenä haittana kartta ei ota huomioon korkeuseroja, joten koskaan ei tiedä, onko seuraava tavoite kulman takana vai kolme kerrosta alaspäin.

Peli ei ole erityisen haastava, sillä jos kuolo korjaa, palautuu edelliseen tallennuspisteeseen ja jo lahdatut monsterit pysyvät kuolleina. Hengissä pysytteleminen on siis pikemminkin ylimääräinen haaste kuin edellytys pelissä etenemiselle.

Magblade. Pure valomiekkaani. Vai mikä sen nimi tällä kertaa oli...

Space Siege on periaatteessa mielenkiintoinen teos. Chris Taylor on riisunut toimintaroolipelistä kaiken ylimääräisen, kuten hahmon tasot, hahmoluokat ja erilaiset varusteet. Mitään paperinukkea tai hahmon ulkonäön kustomointia ei ole. Inventaariotakaan ei tarvita. Ikään kuin pelimekaniikan ja pelaajan väliin olisi haluttu vetää mahdollisimman ohut kerros peliä.

Ja siinä onkin Space Siegen syvin olemus ja suurin vika. Se on tylsä ja hengetön peli, joka ei sisällä oikeastaan mitään, miksi sitä pitäisi pelata. Ellei nyt sellaiseksi lasketa halua tietää, miltä hahmo näyttää täysin kyberneettisenä.

Panu "Ego" Alku... puhuisi mieluummin hahmomanagerointipeleistä kuin roolipeleistä.